Retket ja leirit

Tarpojat linturetkellä

Lippukunnan tarpojaryhmä kävi lauantai-aamuna testaamssa siipiään lintubongauksessa. Autojen keulat suunnattiin klo 5 kohti Konnunsuota ja kuulemma maakunnan parhaita lintupaikkoja.

Aluksi suhtautumisemme lintuihin oli kevyen humoristinen: näinköhän nähtäisiin yhtään lintua koko reissun aikana. Vaan sen ei annettaisi haitata, sillä syysaamun valkeneminen hyvässä seurassa ja hyvin eväin varustettuna on riittävän hyvä syy lähteä luontoon.

Kesäleirin tunnelmia

Näin uuden kauden kynnykselä on hyvä kerrata hieman tämän kesän kesäleirin tunnelmia. Kaikkien Joutsenon lippukuntien yhteinen kesäleiri Maailmanympärimatka pidettiin heinäkuun alussa Taipalsaarella Pönniälässä. Leirille osallistui suuri joukko iloisia leiriläisiä ja useampikin sudenpentu rohkaisi mielensä ja osallistui leirille koko viiden päivän ajan.

Iltaretki kämpälle

Seikkailijaryhmä Hiipivät ketut suoritti kevään aikana Nikkari- taitomerkkiä. Yhtenä suorituksena rakensimme linnunpöntön. 

Päätimme viettää kevätkauden päätöskokouksen lippukunnan kämpällä ja samalla viedä linnunpöntön kämpän metsään. Lähdimme koko ryhmän voimin kololta neljän jälkeen ajelemaan kohti Roisoa. 

Löytöretki Roisoon, lippukunnan syysretki 2012

Pitkästä aikaa syysretkelle lähdettiin mukavan suurella porukalla. Mukana oli yhteensä 18 seikkailijaa ja sudenpentua sekä lisäksi tietenkin reippaita johtajia. Retken teemana oli Löytöretki Roisoon.

Kämpän talkoot 29.06.-01.07.2012

Parin päivän mittaisissa talkoissa saatiin tällä kertaa tehtyä hommia jopa yllättävän tehokkaasti, olihan paikalla lippukunnan nykyinen terävin kärki. Itikoista nauttien ja paukamoita raapien saatiin aikaiseksi mm. seuraavaa;

Apina-vartion kevätretki 2008

Apina-vartion kevätretki alkoi kololta perjantaina 4.6.08 klo 17 neljän vartiolaisen ja kolmen johtajan voimin. Samu jäi pois flunssan takia, mutta onneksi saatiin Eero auttamaan. Kämpälle mentiin yhteiskyydeillä, jonka jälkeen piti saada tavarat ylös ja tehdä hieman lumitöitä. Tämän jälkeen söimme kinkkupastaa. Ensimmäinen ilta oli kummitustyylinen. Vartsulaiset saivat käydä johtajien metsään rakentamassa kummituslinnassa. Myöhemmin iltanuotiolla laulettiin kummituslauluja ja luettiin kauhutarinoita. Näihin aikoihin myös Iida ja Tomi tulivat kylään. Sitten käytiin nukkumaan.

Syysretki Ruska 2006

Retki alkoi perjantai-iltana 7 leiriläisen, 8 riihittäjän ja 12 johtajan voimin. Aluksi pystyttelimme teltan ja kannoimme puita yön kipinämikkoja varten. Tiukkailimme narut oikein erityisen tiukalle, sillä viikonlopuksi lupailtiin oikein kunnon syysmyrskyä. Pieni vesisade hieman latisti tunnelmaa, mutta nuotion ja kamiinan lämmittäessä sade unohtui. Illalla paistelimme makkaraa ja pidimme iltanution laululeikkien merkeissä. Yöllä tuuli koetteli teltan kiinnityksiä, mutta kyllähän me partiolaiset olimme osanneet pystyttää tukevan teltan.

Pyy-vartion kaudenavausretki 2005

Pyy-vartion kaudenavausretki vietettiin sateisissa merkeissä lippukunnan kämpällä 21.-23.10.2005. Retkellä oli myös tarkoitus suorittaa lajittelija -taitomerkki, mutta huonot sääolosuhteet vaikuttivat asiaan ratkaisevasti ja merkki jäi osittain suorittamatta.

Kuutti -05

Lippukuntamme kesäleiri olitänä kesänä yhteinen muiden Joutsenon lippukuntien kanssa. Vietimme kuusi (vartiolaiset) päivää Mietinsaaressa. Ensimmäisten päivien aikana saimme niskaamme muutamia sadekuuroja ja haikkipäivänä "vähän reilumpaakin" sadetta. Loppuleiristä nautiskelimme auringon helliessä. Ohjelmaamme kuului rakentelua, kädentaitoja, leirimerkin valmistusta, haikki, lentopalloa ja tietysti leiriolympialaiset. Myös sudarit pääsivät nauttimaan leireilystä kolmeksi päiväksi. Kivaa oli!

Katso kuvia galleriasta.

Pyy-vartion kevätretki 2005

Pyy-vartion kevätretki pidettiin lippukunnan kämpällä 13. - 15.5.2005. Vartion oli määrä suorittaa retken aikana retkikokki-taitomerkki, joten retken ruokalista oli suunniteltu yhdessä jo aiemmin. Retken aluksi vartiomme kävi ostamassa tarvittavat ruokatarvikkeet.

Sivut

Subscribe to RSS - Retket ja leirit